Palkansaajakeskusjärjestöjen keskustelutilaisuus kuntoutuskomitean työstä

Kommenttipuheenvuoro
Kristina Holmberg, puheenjohtaja, Kuntoutusalan Asiantuntijat ry (Akava)

Kuntoutuksen yhteiskunnallinen ja yksilöllinen lisäarvo – toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen – on tunnistettava suomalaisessa terveydenhuollossa ja kuntoutusta ohjaavassa lainsäädännössä nykyistä paremmin. Terveydenhuollon toiminta ja sitä ohjaava, nykyinen lainsäädäntö painottaa laajasti sairauden parantamiseen tähtäävää hoitoa ja terveydenhuollon toimintayksikön tiloissa tuotettavaa palvelua.

Kuntoutuksessa yksi keskeisistä elementeistä on toimintaympäristön vaikutusten tunnistaminen suhteessa toimintakyykyyn sekä palveluiden tuottaminen asiakkaan omassa toimintaympäristössä. Tämä näkökanta tulee tunnistaa kuntoutusta ohjaavan lainsäädännön ja rahoituksen keskeisenä tekijänä.

Kuntoutus on moniammatillinen prosessi, jossa asiakkaan toimintakykyä arvioidaan ja tuetaan paitsi fyysisen toimintakyvyn myös mm. psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn osa-alueilla. Lainsäädännön nykyinen lähtökohta painottuu fyysiseen toimintakykyyn jättäen liian vähälle huomiolle ICF-luokituksen mukaiset muut toimintakyvyn osa-alueet kuten osallistumisen ja sosiaaliset taidot. Uuden lainsäädäntökokonaisuuden ja rahoituksen ohjausvaikutus tässä asiassa on tunnistettava. Painopistettä tulee muuttaa nykyistä kuntoutuksen alan tieteellistä tutkimusta vastaavaksi.

Nykyinen kuntoutusta ohjaava lainsäädäntö erottelee ihmisen toimintakyvyn toisistaan riippumattomiksi, irrallisiksi osiksi. Ihmisen toimintakyky on yksilöllinen kokonaisuus, jossa toimintakyvyn yhteen osa-alueeseen, kuten esimerkiksi työkykyyn vaikuttava toimintakyvyn rajoite, vaikuttaa usein myös muihin päivittäisiin toimintoihin. Lainsäädännön uudistamisessa kehittämisen suunnan tulee olla se, että kuntoutuspalveluita voi tuottaa asiakkaan tarpeista lähtöisin, kaikkiin toimintakyvyn osa-alueisiin liittyen, mikäli se on asiakkaan kuntoutustavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista.

Lainsäädännön ja rahoituksen tulee mahdollistaa kuntoutuspalveluiden käyttö ilman, että ne ovat alisteisia muille terveydenhuollon palveluille. Välitön kuntoutukseen pääsy esim. fysioterapeutin suoravastaanottotoiminnan kautta tai toimintaterapian ikäihmisten arkikuntoutuspalveluihin on oltava mahdollista ja sitä tulee edistää. On tärkeä huomioida, että diagnoosi ja toimintakyky eivät välttämättä korreloi keskenään eikä niitä näin ollen ole toimintakyvyn edistämisen näkökannasta olennaista aina myöskään sitoa toisiinsa.

Toimintakykylähtöisyys ja asiakkaan omassa toimintaympäristössä toimiminen sekä osallisuuden painottaminen ovat elementtejä, joissa painopiste on kuntoutuksessa ja hoitotyössä erilainen.

Kuntoutusuudistuksen tulee edistää myös kuntoutuksen johtamista terveydenhuollossa, jotta kuntoutuspalveluiden tarkoituksenmukainen toteuttaminen on mahdollista. Kuntoutus loistaa poissaolollaan meneillään olevan sote- ja valinnanvapauslainsäädäntötyön esitöistä, lakiluonnoksista ja pilottihankkeista. Kuntoutusuudistuksen keskeinen tavoite järjestelmän ja rahoituksen kehittämisen rinnalla tulee olla kuntoutuksen linkittäminen näihin uudistuksiin nyt kun se aikataulullisestikin on mahdollista.

Kuntoutuskomitean tehtävä on nostaa kuntoutus osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja edistää kuntoutuksen asemaa Suomessa.

Helsingissä 15.8.2017

Kristina Holmberg
Puheenjohtaja
Kuntoutusalan Asiantuntijat ry
kristina.holmberg@toimintaterapeuttiliitto.fi
040 759 5588